Every lie you made me believe

Kuten jo totesin edellistä teksiä kirjoittaessani toiseen blogiin, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tj kalenteri näyttää reilua kahta kymmentä kun kaikki vapaat on otettu pois laskuista. Ja se tuntuu ahdistavalta. Sitä toisinaan haluaisi vain olla kotona ja tehdä asioita joita haluaa todella ja samalla sit haluaa olla opistolla ja viettää viimeisiä päiviä. Kavereiden ja ystävien kanssa. Ja toivoo yhteyden säilyvän, vaikka opistolta pois lähdetäänkin. Toivossa on hyvä elää, eikös vaan.
Tulevaisuudesta ei ole tietoa. Töypaikkojen etsiminen itsessään käy jo työstä, eikä kauheasti sopivia paikkoja ole tullut vastaan. Olisi huomattavasti helpompaa jos olisi jotain varmaa tiedossa huhtikuun 25. päivän jälkeen. Megabileet ainakin on tiedossa, mikään muu sitten ei olekkaan varmaa.
Tänään psykan kaksoistunti ja, ratsastusta uudella ratsulla ja liikuntaa.